[Music]Moonsorrow: Verisäkeet (Albumi)

Moonsorrow ottaa neljännella albumillaan askeleen kohti menneitä Suden Unen aikoja. Poissa on edellisen Kivenkantaja-levyn mahtipontisuus on tiessään ja tilalle on saatu pelkistettyä, mutta äärimmäisen toimivaa ja suomalaista folkmetallia. Yhtyeen soundi on yhä helposti tunnistettava ja laajemman soitinvalikoiman myötä entistä monipuolisempi. Kokonaisuus on kuitenkin aiempaa primitiivisempi.

With the fourth album, Moonsorrow takes a step closer to pass Suden Unen (Wolf’s Dream). Earlier album, Kivenkantaja (Stone Carrier)'s drama, is out of way to make room for simplification, but extreme action and Finnish folk metal. The band’s sound is still easy to recognize and is more versatile than earlier with wider instrument selection. The character is however more primitive than earlier.

CLICK

... ... (omitted)

Verisäkeet (Colorful Lines) on totuttuun Moonsorrow-tyyliin erittäin vaikea levy, eikä pelkästään biisien pitkien kestojen vuoksi. Keskimäärin 15-minuuttisiksi kellottuvat viisut ovat täynnä punaisen langan ympärille kasattuja osia, jotka muodostavat levyn jokaisesta kappaleesta oman kansantarunsa. Näiden kertomusten sisäistäminen on haaste kokeneellekkin kuulijalle. Välillä tuntuu, että biisejä on pitkitetty liikaa, eikä hyvää materiaalia tunnu olevan kuin seitsemän tai kahdeksan minuutin kestoon. Tästä huolimatta levy ei kuitenkaan missään vaiheessa tunnu tylsältä.

Verisäkeet is very difficult album in terms of conventional Moonsorrow style, not just for the reason of long songs. The songs that last averagely 15 minutes are full of accumulated parts around read wire which construct their own folk stories about the album’s every single song. The content of these narratives is a challenge for the fresh listeners. In between it feels like songs are taken too long; good material does not feel like lasting for 7 or 8 minutes. Regardless, the album is still by no means dumb.

Kyseessä ei ole Moonsorrow'n paras levy, mutta jaetulle toiselle sijalle noustaan kevyesti. Verisäkeet ei kuitenkaan pidä otteessaan Voimasta ja Kunniasta -levyn tavoin, vaikka siitä riittääkin musikaalista ruokaa pitkäksi aikaa ja sille on helppo povata pitkää ikää. Tarjolla on siis pelkistettyä synkkää eeppisyyttä ja mustanpuhuvaa folk-aggressiota, jota kelpaa kuunnella.

The album in question is not Moonsorrow’s best album, but let’s raise it casually to the shared second place. Verisäkeet should however not be taken the same way as the album Voimasta ja Kunniasta (About power and honor), even though it is also full of musical food for long time and it is easy to predict long time for it. It offers simplified dark epic action and dark folk aggression, which qualifies to listen to.

www.noise.fi